NÄYTTELEMINEN ja ESIINTYMINEN
Esitystaide ja muut esiintymisen monilla rajamailla tapahtuvat taidemuodot ovat hämmentäneet käsitteitä ja kaapanneet tilaa perinteiseltä teatterilta. En halua kuitenkaan kuvitella eläväni aikaa ennen näitä taidemuotoja. Tavoitteeni on silti ensisijaisesti kommunikoida suomalaisen ammattiteatterikentän kanssa, jonka pääasiallinen tyylilaji on perinteinen, representoiva teatteri. Miten siis rajaan esittämisen ja näyttelemisen alueet tutkimuksessani? Eikö näyttelijä aina esiinny? Emmekö me kaikki silloin tällöin esitä jotain sosiaalista roolia, jopa hyvin tietoisesti?
Yksi yritys on lähteä liikkeelle englannin kielen tavasta erotella nämä asiat. Näytellä ”to act”, esiintyä ” to perform”.
Michael Kirby kirjoittaa esseessään On acting and not-acting:
“To act means to feign, to simulate, to represent, to impersonate. As Happenings demonstrated, not all performing is acting (….) (Kirby:43)
(…)If the performer does something to simulate, represent, impersonate and so forth, he or she is acting(…) No emotion needs to be envolved.”(Kirby:51)
Marvin Carlson määrittelee kirjassaan Esitys ja performanssi esityksen:
”(…) jos kysyttäisiin, mikä teki esittävän taiteen esittäväksi, vastaus saattaisi olla, että nämä taiteenmuodot edellyttävät harjoitelleen tai luonnostaan lahjakkaan henkilön fyysistä läsnäoloa. Esitys on tällaisen henkilön taitojen esittelyä.” (Carlson:15)
Toisen henkilön esittämisen Carlson taas erottaa pelkästä esiintymisestä:
”(…) silloin huomio ei liity esiintyjän taidon näyttämiseen vaan pikemminkin itsen ja käyttäytymisen välillä olevaan etäisyyteen, joka vastaa näyttelijän ja hänen näyttämöllä esittämänsä roolin välistä eroa(….)se painottaa erityisiä taitoja enemmän tunnistettavia ja kulttuurisesti koodattuja käyttäytymiskaavoja.” (Carlson:16)
Merkityksellisiä eroja näiden kahden käsitteen välillä löytää myös naamion käytöstä. Esiintyjälle naamio voi olla yksi esiintymisen työkaluista, yksi keino esitellä katsojalle taitojaan. Esimerkiksi Commedia dell´ Arten taitaja hurmaa meidät naamion käytöllään. Naamio on tällöin konkreettinen, kasvojen eteen asetettu, nahasta tai puusta tehty, osittain tai kokonaan kasvoja peittävä esine.
Näyttelijäkin voi toki käyttää aktuaalista, konkreettista naamiota, mutta myös kuviteltua, eräänlaista ”naamion” merkkiä itsessään. Näyttelijälle kysymys on enemmänkin naamion tuomasta attribuutista, esiintyjän ja naamion sulautumisessa syntyvästä näyttelijän esiin tulemisesta kuin esineestä. Hän ei käytä naamiota pelkästään ulkoisena työkaluna tai narratiivisena näyttämösoittimena, vaan pikemminkin naamio vierailee hänessä itsessään.
On tietenkin myönnettävä, että esitys, esiintyminen ja näytteleminen ovat jo jokapäiväisessä käytössä osa niin massiivista semanttistakin kenttää, että niiden tyhjentävä määritteleminen yleisellä tasolla on mahdoton tehtävä. Tutkimukseni ja sen käytäntöjen puitteissa esittelen joitakin rajauksia, ennen kaikkea käsitteiden näyttämöllisille tavoitteille. Tutkimuksessa oma kenttänsä on kuitenkin näytteleminen jossain näytelmässä, ja mahdollisissa näyttelemisen määritystä koskevissa kiistoissa otan avukseni Marvin Carlsonin ehdotuksen toisen henkilön esittämisestä ja Michael Kirbyn erottelua ”to act” ja ”to perform” käsitteiden välillä.
Lähteet:
- Carlson, Marvin (2004). Esitys ja performanssi – kriittinen johdatus (Performance: A Critical Introduction). Like. Otavan Kirjapaino OY. Keuruu.
- Kirby, Michael (1965). On Acting and Not-Acting. In Zarrilli, Phillip B. (1995). Acting (re) Considered, 43–58. Routledge. New York.
Mikko Kanninen
Theatre as a Project of a Body - artistic research on the theoretical and practial possibilities of moders acting
*
ACADEMIC DISSERTATION
To be presented, with the permission of the board of School of Communication, Media and Theatre of the University of Tampere,
for public discussion in the Teatterimonttu theatre, D-wing, Kalevantie 4, Tampere on April 22nd, 2012 ay 12 o`clock.
UNIVERSITY OF TAMPERE
(c) Mikko Kanninen 2012