|
SUUNNITELMIA JA TAVOITTEITATaiteellisen tutkimuksen ominaispiirre on mielestäni se, että se ei ole tiedettä taiteesta vaan taiteella kehittämistä. Tästä (tietoisesta) prosessista on sitten (sivutuotteena tai taideteoksena)mahdollista syntyä kokonaan uutta, ja uudenlaista tietoa yhteisön käyttöön."Artistic research means that the artist produces an art work and researches the creative process, thus adding to the accumulation of knowledge" (Hannula-Suoranta-Vadèn: Artistic Research - Theories, Methods and Practices. 2005)"Tutkimuksen välittömät tavoitteet ovat yksinkertaiset: tehdä tarkempaa työtä, kehittää taidetta ja saada tekemisensä keskusteltavaksi, eli saada omat työkalunsa viritettyä henkilökohtaisesta jotenkin yleisemmälle tasolle. Uskon taiteessani subjektiivisen kautta universaaliin kulkevaan hahmotukseen. Tutkin teatterintekijänä tekemällä taiteellista työtä, tarkastelen omia työtapojani, mitä ne käytännössä ovat, mistä olen niitä oppinut (koulutuksellinen historiani ja sen yleistykset), miten olen niitä eteenpäin kehittänyt ja mihin ne ehkä ovat menossa. Tältä pohjalta valmistan sarjan taiteellisia töitä (teatteria), jotka osoittavat väittämiäni sinällään. Nämä taiteelliset työt ovat tutkimukseni kohde, sen muoto ja sisältö. Ne ovat kaiken työni, olemiseni ja maailmankatsomukseni selkein tuote. Kirjallisena työnä julkaistava analyyttinen osuus pyrkii selvittämään motiivejani ja työtapojani työn tarkastajille ja taideyhteisölle yleisesti. Työ olisi lopullisesti tarkastettavissa vuonna 2009."
Tampereella 24.2.2005 ******************************************************************* Tohtorintyön otsikko: TEATTERI KEHON PROJEKTINA.Tutkin taiteellisten töiden kautta mm. näyttelijän ja fyysisen liikkeen suhdetta ja niiden suhteen olemusta näyttämöllä. Kysymykset nousevat alkuperäisesti kokemuksista näyttelijänä ja tämän jälkeen teatterintekijänä yleisesti. Tutkin mm. kehon ja mielen erillisyyden tunnetta ja sen harhaa. Mitä on ajatteleva keho näyttämöllä? Tarkoitus on tavoittaa omasta taiteesta olennainen rajaamalla kysymys tähän. Kartoitan myös teatterin tekemisen syitä, muotoja, motivaatioita, elämäntapaa; toisin sanoen sen mahdollisia eri projekteja . Mitä olisi kehon kautta tapahtuva teatterillinen ajattelu laajimmillaan? Mitä olisi kehollisuus teatterissa sisältönä, muotona ja yhteiskunnallisena ilmiönä? Mitä itseasiassa tarkoitan kun puhun "kehosta" ja "kehollisuudesta ? Jotta saan taiteen kautta tulevat väitteeni keskusteltavaan muotoon, tutkin tieteenaloja, jotka ovat käsitelleet kehollisuutta, ja vertaan tehtyjä havaintoja omiin havaintoihini teatterintekijänä. Taiteellisen töiden rinnalla julkaisen analyyttisen osuuden, ja toisiaan täydentäen ne muodostavat kehollisuutta koskevien väitteitteni kokonaisuuden. Analyyttisen osuuden kehittelyssä käytän hyväkseni erilaisia sähköisiä medioita. ******************************************************************* Taiteelliset työt.Tutkintoon liittyvät taiteelliset työt. Ohjaajana: - Jean Genet: Kaihtimet . Näyttelijäntyön laitoksen ja Sorin Sirkuksen yhteistuotanto syyskuussa 2004. Kaihtimet on avantgarden klassikko ja usealla eri tasolla erinomainen tutkimuskohde:se on ajankohtainen, mahdoton, se ottaa olennaisen perinteestä ja on materiaalina loputtoman runsas. - Witold Gombrowicz: Iwona, Burgundin prinsessa . Hovinäytelmä. joka on osa pitkää eurooppalaista traditiota. Esitetty syksyllä 2005, NÄTY. - Erland Josephson: Ruotsalaisen kesän yö. Uutta eurooppalaista draamaa. Esitetty TEATTERI TELAKALLA 2006-2007. Ohjaajana ja näyttelijänä: -Jukka Heinänen: Maailman paras - eli "virtuaali" ja "kyborgit" kehittyneessä kapitalismissa. Kantaesitys. Ryhmätyöskentelyä verkkoympäristössä. Kyborgeja näyttämöllä. Circus Maximus, esitetty KIASMA -teatterissa 2007.
|
'